torstai 27. lokakuuta 2016

Talvi tulee!










Reilun kuukauden tauosta on pakko syyttää vain itseään ja omaa laiskuutta, kun ei koneen äärelle ole jaksanut itseään raahata. Nyt, kun sain sen vihdoin aikaiseksi, ja uusia kuviakin on, niin miksipä ei tännekkin jotain kirjoiteltaisi! Toissapäivänä satoi meillekkin ensilumi ja eilen käytin tallilla ja kuvattiinkin samalla hevosia. Tänään kyllä harmiksein (/onneksi) koulun jälkeen valkea maa oli kadonnut.
Kuukauden aikana on kerennyt sattua ja tapahtua jos jonkinlaista, muunmuassa syyslomakin tuli ja meni, enkä silloinkaan mukamas jaksanut blogia päivittää,  hevosten turkki on pörhentynyt, ilma viilentynyt ja valoisat illat kadonneet. Janika oli syysloman Helsingisssä, joten kävin yksin tallilla silloin. Muutama kavereistani olivat syysloman maanantaina mukanani tallilla, jolloin hyppäsin Vassella omalla kentällä. Meillähän ei estekalustoa ole, joten esteet on omia viritelmiä niistä, mitä kentän laidalta sattuukaan löytymään. Muistan Vassen olleen todella energinen, mutta samaan aikaan myös mielyttämisenhaluinen ja yritti tosissaan. Enimmäkseen tuolloin laukattiin keskiympyrällä, jossa ensin yksi puomi, sitten toinen, ja lopussa molemmat puomit olivat kavaletteja. Perää yritti kovastikin nostella, tuntu ettei olisi millään osannut pukittaa, vaikka pomppi koko ajan! :D Huomasin silloin Vassella olevan vasemman laukan paljon huonompi, kuin oikea. Vasemmassa se yrittää usein lähteä nostamaan ristilaukkaa, ja kun Vasse ei osaa vaihtaa laukasta laukkaan, joten vaihtaa laukan ravin kautta ja vaihtaa tuolloin väärän laukan, joten pian koko laukkaaminen on vain yhtä säätöä.

Haaaaaaukotuuus!
 
 Samalla viikolla kävin myös perinteisesti keskiviikkona tallilla, mutta pitkästä, pitkästä aikaa yksin Vassen kanssa! Meinattiin maastoon mennä pariksi tuniksi rauhassa, ja säädöksihän sekin meni. Vassella on ajettu raveissa ja on hyvin kilpailuhenkinen, ja maastoreitillämme yksi polku kulkee 13-tien vieressä, ja sinne johtava polku on ylämäki, jonka yleensä laukkaamme tai ravaaamme. Mäen alaalta ei näe tielle, mitä sieltä on tulossa, ja tottakai tällä kertaa sininen rekka osui juuri kohdallemme, jolloin Vasse lähti laukkaamaan rekan kanssa kilpaa :D

Asiasta kukkaruukkuun, blogimme on liitetty Jalustin.netiin! Jalusti.net on blogiportaali, jonka tarkoituksena on kerätä suomalaiset hevosalanbloggaajat ja heidät bloginsa sman katon alle.Tälläkin hetkellä siellä on yli 400 hevosblogia, joten käykäähän kurkkaamassa kyseinen palvelu! :)
jatkossa blogiin on tulossa ainakin videopostausta, ellei jopa tälllä viikolla,sekä mahdollisia erikospopstauksia liittyen muunmuassa blogi ylläpitäjiin, tai miksei johonkin muuhunkin. Jalustin.netiin pääset tästä linkistä tai blogin oikealla reunalla olevasta linkistä!




Hyvää alkavaa talvea jokaiselle! -Ansa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti